Kivikaupunkia kiertelemässä

Sansibar, Intian valtameri, Tansania. Pilvistä, kuumaa ja kosteaa. 32 astetta. Lomafiilis 152%

Maanantaina antibiootit olivat onneksi jo alkaneet purra vatsatautiin sen verran, että lievästä voimattomuudesta ja hieman hontelosta olosta huolimatta päätimme hypätä hotellille tilatun auton kyytiin ja lähteä reilun tunnin matkalle Stone Townia kohti. Kaupunki sai aikanaan nimensä risumajoihin tottuneilta alkuasukkailta, joille valloittajien rakentamat kivestä tehdyt rakennukset olivat jotain ennen näkemätöntä. Perille kivikaupunkiin saavuttuamme jätimme auton vanhan kaupungin laidalle ja lähdimme oppaan opastamana liikkeelle tutustumaan muutamiin vanhan kaupungin nähtävyyksistä.

Ensimmäiseksi tutustuimme paikkaan, missä oli aikanaan sijainnut yksi Itä-Afrikan suurimmista orjakaupan keskuksista. Useimmille lienee tuttua se, että 1500-luvulta eteenpäin orjia laivattiin läntisestä Afrikasta Amerikkoihin miljoonittain, mutta harvemmat tietänevät sitä, että jo paljon sitä aiemmin olivat arabimaat jo satojen vuosien ajan hankkineet orjansa Itä-Afrikasta esimerkiksi juuri nykyisten Kenian ja Tansanian alueilta. Lukumääräisesti afrikkalaisia heimoja siis raiskattiin ja ryöstettiin satojen vuosien ajan molemmilla puolilla mannerta aivan samalla tehokkuudella ja niinpä monet kylät ja heimot katosivat kokonaan kartalta ahneiden orjakauppiaiden hirveyksien ansiosta.

Kylä kylältä heimojen jäsenet ryöstettiin mukaan kotitalous-, sotilas- tai seksiorjiksi eri puolille Arabiaa. Oli kieltämättä karmivaa astua oheisen kuvan pieneen muutaman metrin kokoiseen tilaan, missä 50 orjaa oli aikoinaan pakotettu nukkumaan sikin sokin päällekkäin pienellä kivitasanteella. Ja pieni syvennys, mitä pitkin astelimme tilaan, oli toiminut samalla heidän käymälänään. Voi vain kuvitella sitä karmeaa löyhkää ja muuta hirveyttä, mitä tuollainen on käytännössä tarkoittanut näille ihmisille.

Orjien myynti ja ostaminen oli Sansibarilla tapahtunut erään todella suuren puun varjossa, mille paikalle saaren portugalilaisilta ja Omanin sulttaaneilta haltuunsa ottaneet britit olivat lopulta rakennuttaneet suuren Anglikaanisen kirkon orjuuden lopettamisen symboliksi 1800-luvun lopulla. Aivan kirkon vierellä on nykyään ruotsalaisen taiteilijan Klara Sörnäsin sinne 1990-luvun lopulla tekemä orjuutta käsittelevä vaikuttava taideteos. Itselleni oli ainakin uutta tietoa myös se, että aina vielä 1960-70 luvuille saakka orjuus oli laillistettua monissa arabimaissa, kuten esimerkiksi Quatarissa, Jemenissä, Saudi-Arabiassa ja Omanissa. Miettikääpä sitä ja verratkaa siihen vaikkapa naisten asemaa ja oikeuksia näissä mainituissa maissa yhä tänä päivänä?

Kaupunkikierroksemme jatkui kävellen Stone Townin kapeilla kujilla ja välillä pysähdyimme ihailemaan täkäläistä perinteistä rakennuskulttuuria. Katunäkymässä voi helposti huomata arabien satojen vuosien täkäläiseen rakennuskulttuuriin tekemän vaikutuksen. Varsinkin jotkin Stone Townin rakennusten ulko-ovista olivat erityisen vaikuttavia puukaiverruksineen ja metallisine koristeluineen. Harmi vaan, ettei Unesco tosiaan enää rahoita kaupungin rakennusten restaurointia, sillä koko paikka tuntuu rapistuvan suorastaan käsiin.

Kävelykierroksen aikana tutustuimme myös paikalliseen markkina-alueeseen, missä kävelimme läpi erilaisia kujia ja sokkeloisia pikkukäytäviä, joilla oli myynnissä kaikkea maan ja taivaan väliltä. Edellisen päivän vatsatautikin nousi eläväisenä suorastaan kurkkuun saakka, kun kävelimme läpi kalamarkkina-alueen, missä helteen ja kaikkialla lojuvien auki leikattujen kalanruhojen takia leijaili varsin sanoin kuvaamattoman vastenmielinen vatsaa vääntelevä löyhkä. Jotenkin ihmeellisesti onnistuimme Jaanan kanssa kuitenkin pitämään vatsan sisällön kehon sisäpuolella, vaikka tiukkaa se teki, kun katseli noita oheisten kuvien kaltaisia näkymiä yhdistettynä suorastaan mätivään kalan löyhkään. Eipä juurikaan tehnyt jäädä mieli hieromaan kauppoja esimerkiksi oheisen kuvan kaltaisista Manta-rauskun piikeistä.

Kävelykierroksemme päättyi meren rannalla sijaitsevalle palatsialueelle, missä sijaitsee Omanin sulttaanin sinne rakennuttama "Ihmeiden talo", joka oli valmistuessaan 1800-luvulla Itäisen Afrikan suurin rakennus. Nimensä tämä rakennus sai paikallisilta asukkailta kokonsa lisäksi myös siitä syystä, että talossa oli alueen ensimmäiset sähkövalot oman höyryvoimalla toimivan generaattorin ansiosta ja myös siksi, että sieltä löytyi seudun ensimmäinen hissi, jolla pääsi "ihmeellisesti" liikkumaan kerroksista toisiin. Tässä linkki virtaalipanoraamaan meren rannalta "Ihmeiden talon" ja vanhan portugalilaisten rakennuttaman linnoituksen edestä,

Tiesittekö muuten, että Queen-yhtyeen edesmennyt laulaja Freddie Mercury oli alunperin kotoisin juuri Sansibarilta ja nimenomaan Stone Townista? Vanhaa kaupunkia kierrellessämme tulimme erään rakennuksen ovelle, jossa oli kyltti "Mercury House". Freddien intialais-iranilaistaustaisten vanhempien perhe asui aikanaan kyseisessä talossa, josta on nykyään tullut eräänlainen Freddien muistolle omistettu museo.

Iltapäivällä ajelimme reilun tunnin matkan takaisin saaren toisella reunalla sijaitsevalle hotellillemme. Hotellilla päätimme mennä uimaan ja viettää loppupäivän rennosti levähdellen ja vähän aurinkoa ottaen. Illallista odotellessa päivitimme myös tätä nettimatkapäiväkirjaa, sillä mahataudin ja pätkivien nettiyhteyksien takia se oli jäänyt vähän jälkeen. Eräs toinenkin asia täällä on myös pätkinyt melkoisen säännöllisesti, nimittäin sähköt. Jokaisena päivänä on ollut kymmenittäin sähkökatkoksia, joista tosin useimmat ovat olleet ihan muutaman sekunnin mittaisia. Eli ihan maailman moderneimman ja luotettavimman infrastruktuurin parissa emme nyt ole. Mutta välillä on ehkä hyvä katsella maailmaa erilaisesta vinkkelistä ja huomata, että ihan kaikki ei ole kiinni nopeasti ja luotettavasti toimivasta nettiyhteydestä tai liki 100% varmuudella toimivasta sähköverkosta.

Laitan tähän loppuun linkin erääseen toiseen, hieman kieli poskella tehtyyn videoon, jonka sain editoitua safarilla kuvaamistani matskuista myös tässä lepäilypäivien aikana. Video oli pakko laittaa jakoon Vimeon kautta, sillä jostakin kummasta syystä Youtubeen kirjautuminen ja lataaminen ei ole onnistunut koko sinä aikana, mitä olemme täällä Sansibarilla viettäneet. Muutenkin osa netin sivustoista tuntuu olevan estetty pois saatavilta nettioperaattorin toimesta, mikä panee epäilemään, että kyseessä on jonkinlainen nettisensuuri, joka johtuu varsin tiukasta islamilaisesta kulttuurista, minkä vaikutuksen alla mekin täällä Sansibarilla vierailevat joudumme nämä muutamat päivät viettämään.



Eli jos oikein rehellisiä ollaan, niin kyllä tässä tällaisella pinttyneellä nettiaddiktilla alkaa jo olla ikävä ainakin luotettavia ja moraalinvartijoiden vaikutuksesta vapaita nettiyhteyksiä. Kiltit ja uskossaan vakaat muslimikoululaistytöt sellaisia tuskin kaipaavat ;)