Bye, bye Phu Quoc, Hello Saigon!

Saigon, Vietnam. Kelit vaan kuumenee. Lämpötila 33 astetta. Lomafiilis 168%

Tätä matkapäiväkirjapäivitystä kirjoitellaan jo Ho Chi Minh Cityssä eli Saigonissa, joksi tätä koko Vietnamin suurinta kaupunkia vieläkin epävirallisesti kutsutaan. Saavuimme Saigoniin perjantaina iltapäivällä tunnin lennolla Phu Quocilta.

Mutta mennäänpä vielä hetkeksi takaisin Phu Quocille. Joulupäivän iltana nappasin sovitusti kuvausrepun sekä jalustan mukaani ja lähdin Lan Anh Gardenin työntekijän Nghia Tranin eli tuttavallisemmin Anan järjestämän taksin kyydillä Duong Dongin keskustan suuntaan, minne oli valmistumassa Anan espanjalaisten ystävien omistama uusi hotelli. Ana oli jo aiemmin kertonut meille, että ulkomaalaiset eivät saa Vietnamissa omistaa maata tai kiinteistöjä, joten espanjalaispariskunnan luottoystävänä hänet oli merkitty kaikkiin virallisiin papereihin hotellin omistajaksi.

Anan ajaman skootterin perässä löysimme taksilla muutamassa minuutissa uuden Tenuee-hotellin eteen. Kättelin hotellin omistajapariskunnan, Josén ja Alician, jotka heiluivat hikihatussa viimeistelemässä hotellihuoneita ja julkisia tiloja siihen kuntoon, että parin päivän päästä ensimmäiset asiakkaat voisivat saapua siistiin ja toimivaan majoitukseen.

Kiertelin hetken aikaa kameran kanssa esittelykuvia paikasta napsien ja kun homma oli valmis, sovimme että José ja Alicia tulisivat parin tunnin sisällä noutamaan meitä hotelliltamme illalliselle Duong Dongin rannalle.

Viimeinen ilta Phu Quocilla kului siis aivan meren rannalla Duong Dongin kaupungissa, minne menimme paremmin paikallisia ihmisiä tuntevien Josén ja Alician sekä Anan kanssa illalliselle. Uudet espanjalaiset ystävämme tilasivat paikallisia ihmisiä täynnä olevasta ravintolasta seurueellemme pöydän täyteen kaikenlaista mahdollista merenelävää. Heidän mukaansa tässä ravintolassa kaikki syötävä olisi takuulla tuoretta toisin kuin turisteille tarkoitetulla yömarkkina-alueella, joka sekin sijaitsi aivan paikan lähietäisyydellä. Ja ruokailu tapahtui kirjaimellisesti rannalla aaltojen lyödessä vieressämme hietikolle, sillä osa pöydistä oli katettu täysin rantahiekalle ja osa hieman ylemmäksi rantapenkereelle.

Hieman meitä Jaanan kanssa hirvitti, kun eteemme nosteltiin kaiken maailman simpukoita ja äyriäisiä. Täytyy kyllä rehellisesti todeta, että jonkun simpukan kuoren sisällä löllyvä verisen oloinen pehmeä limaklöntti ei kyllä vieläkään täytä ihmisravinnon tunnusmerkkejä meidän mielestä, mutta voimmepahan sanoa nyt, että kokeiltu on. Onneksi pöytään tuotiin myös useammanlaista grillattua kalaa, joten saimme Jaanan kanssa syötyä myös sellaista evästä, johon olimme paremmin tottuneet. Ruokaseurueeseemme kuului myös espanjalaisten pieni koiranpentu Nina, joka sai omat osansa illallispöydästä.

Ruokaillessamme juttelimme Anan, Josén ja Alician kanssa kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan väliltä ja Barcelonan seudulta kotoisin oleva puhelias pariskunta kutsui meidät myös vierailulle kotiinsa Kataloniaan, jos joskus satumme siellä päin liikkumaan. He nimittäin viettävät osan vuodesta Phu Quocilla ja osan kotimaassaan Espanjassa. Eipähän tuota tiedä, jos vaikka joku kesä ajeltaisiin asuntoautolla noissakin maisemissa?

Illallisen jälkeen lupasin toimittaa hotellista ottamani kuvat sovitusti pariskunnalle ja pakollisten poskipusujen jälkeen palasimme takaisin hotellille levähtelemään seuraavan päivän siirtymälentoa varten. Tosin heti hotellille saavuttuamme huomasimme molemmat, että ehkä olisi ollut parempi jättää omituisimmat merenherkut nauttimatta, sillä vatsassa tuntui jälleen melkoisen möyrivältä. Onneksi saimme olotilan rahoitettua matka-apteekin rohdoilla ja pääsimme nukkumaan, jotta olisimme seuraavana päivänä täydessä vedossa matkustaessamme Saigoniin.

Perjantain lento Phu Quocilta Saigoniin sujui varsin kivuttomasti. Edellisillan merenherkkujen aiheuttamien vatsanväänteiden perusteella vannoimme molemmat, että tällä reissulla emme enää koskisi yhteenkään ruokaan, joka sisältää katkarapuja, simpukoita, ostereita tai muita vastaavia mereneläviä. Niinpä mussuttelimme onnellisina lounaaksi Phu Quocin kentällä länsimaisen standardin mukaiset hampurilaiset Burger King ravintolassa.

Saigoniin päästyämme ajelimme noin puolen tunnin ajomatkan taksilla District 1:llä sijaitsevalle Tulips Hotellille, minne majoittuisimme muutamaksi seuraavaksi yöksi. Illalla kävelimme hieman tutustelemassa hotellin lähiympäristöön ja samalla kävimme syömässä eräässä Taj Mahal-nimisessä intialaisessa ravintolassa todella maistuvat inkkarisafkat.

Joten sellainen oli meidän Tapaninpäivän ajelu saarimaisemista tänne mantereelle. Lämpötila nousi muutamalla asteella, kun merituulet eivät enää ole vilvoittamassa, joten melkoisen tukalaa on. Mutta ei valiteta, ei varsinkaan kun on katseltu netin kautta välillä kotimaan miinus kahden-kolmenkympin lukemia. Parempi vain ajatella, että: Vielä on kesää jäljellä...

Seuraavassa päivityksessä sitten lisää Saigonin tunnelmia.