Joulu tulla jolokottaa

Phu Quoc, Vietnam. Antaa auringon paistaa. Lämpötila 31 astetta. Lomafiilis 166%

Joulunalusviikko on kulunut täällä Phu Quocilla varsin letkeissä merkeissä. Päivittäisiin lomarutiineihin on kuulunut uinnin ja aurinkovarjon alla löhöilyn sekä kirjan lueskelun lisäksi jokapäiväinen hieronnassa käynti. Välillä olemme käyneet hotellin hierojien hierottavana ja toisinaan olemme biitsireissulla hypänneet rannalla asiakkaita metsästävien hierojanaisten käsiteltäväksi. Hotellilla hieronta maksaa lähes kolminkertaisesti verrattuna rantahierojien hintaan ja totta puhuen emme ole suuria eroja löytäneet kumpienkaan käsittelyssä. Jotakin vaikutusta säännöllisillä hieronnoilla on kuitenkin ollut, sillä niskat ja hartiat tuntuvat huomattavasti rennommilta ja kaikin puolin kehossa on löysempi olotila.

Vaikka tätä täkäläistä elämänrytmiä tuskin kannattaa kutsua kovin stressaavaksi, niin yksi yllättävä jokapäiväinen haaste täällä Phu Quocilla on ollut löytää sellainen mieluisa ruokailupaikka, missä tarjoilu pelaa, hinnat ovat kohdillaan ja ruoan laatu sekä maku asiallisella tasolla. Loman alussa kävimme muutaman kerran aivan hotellia vastapäätä olevassa leipomoravintolassa syömässä, mutta eräänä päivänä huomasimme, että yön aikana ruokalista oli lyöty uusiksi ja hintojakin oli samalla hilattu ylöspäin. Alkulomasta leipomon omistaja itse toimi sekä kokkina että tarjoilijana ja homma toimikin joten kuten, mutta hintojen nousun myötä ravintolaan oli palkattu uusi tarjoilijatyttö hoitamaan asiakaspalvelua. Ja sitten homma karkasi käsistä.

Sitä en osaa sanoa mistä vuoristokylästä tuo ummikkoraukka oli hommaan palkattu, mutta entisestäänkin hidas ja sekava ruoan tilaaminen muuttui uudistuksen myötä sietämättömän hankalaksi. Kun olimme jotenkin ihmeen kaupalla saaneet tilattua haluamamme annokset ruokalistasta osoittamalla, kaikki käsimerkit käyttämällä ja ilmaan piirtämällä, niin sitten alkoi odottaminen. Jaanalle tuotiin tomaattikeitto noin tunnin odottamisen jälkeen ja meikäläisen tilaama pizza tulikin jo sitten vasta sitä puoli tuntia myöhemmin. Viereisessä pöydässä istuneen seurueen mies kimpaantui ja lähti ravintolasta melkoisen vauhdikkaasti ja vihaisena, kun kuuli, että tyttö oli unohtanut kokonaan hänen tilauksensa, vaikka muille pöydässä istuville vähitellen noin kahden tunnin aikana ilmestyi heidän tilaamansa ruoat.

Tällaisessa kolmenkympin helteessä ruokajuomat ehtivät pitkään annoksia odotellessa kuumentua juomakelvottomiksi moneen kertaan, joten pyysin tyttöä tuomaan oluen vasta, kun oma ruokani olisi valmis. Kun tarjoilija sitten lopulta kantoi pizzan pöytään, niin minun oli itse haettava olut jääkaapista. Viimeinen pisara tuota tahmeaa ravintolapalvelua oli se, kun pyysin tyttöä avaamaan olutpullon minulle. Jostain metsäkylien kätköistä tarjoilijan hommiin repäisty tyttö ei nimittäin osannut avata tavallisella pullonaukaisijalla normaalia kruunukorkillista olutpulloa. Tyttörukka pyöritteli pullonavaajaa eri asennoissa kädessään ja yritti rapsutella korkin reunaa viinipullojen aukaisuun tarkoitetulla korkkiruuvilla. Aikansa avaamista ihmeteltyään hän jopa käänsi pullonavaajan oikean pään esille, mutta eipä siitä korkin avaamisesta siltikään tullut mitään. Lopulta otin avaajan tytön käsistä ja näytin kuinka pullo saadaan sillä auki. Tarjoilijan ilme oli kyllä mainitsemisen arvoinen, kun hän selvästi ensimmäisen kerran elämässään käsitti niinkin teknisesti vaikean ja haastavan laitteen kuin pullonavaajan toimintaidean. Suomessa todennäköisesti jokainen alakoululainenkin saisi pullon auki moisella vermeellä, mutta täällä Vietnamissa se on näköjään liian haastavaa jopa ravintolan palkatulle henkilökunnalle ;)

Onneksi löysimme hotellin lähimaastosta muita parempia ruokapaikkoja. Lentokentän suuntaan lähtiessä aivan muutaman sadan metrin päästä löytyy Nemo-niminen ravintola, jossa tarjoilu pelaa ja annokset ovat länsimaista tasoa. Samoin samalla puolella tietä muutama sata metriä Nemosta eteenpäin on Singaporesta kotoisin olevan naisen omistama Iris-Cafe, jossa olemme käyneet pari kertaa syömässä tosi hyvää ruokaa mukavan asiakaspalvelun saattelemana. Eräänä iltana kävimme myös Duong Dongin kaupungin laitamilla sijaitsevassa intialaisessa ravintolassa, jonka Butter Chicken annos oli kevyesti yksi tämän reissun parhaista ruoista.

Jouluaaton aterian nautimme juuri tuolla ensin mainitussa Nemossa. Kinkun sijasta päätimme syödä Barracudaa sekä Barbecue-kanaa ja täytyy kyllä sanoa, että paremmin ne tähän miljööseen joulun ruoka-aineina sopivatkin. Sisään Nemoon kävellessämme huomasimme muuten, että eräässä pöydässä istui neljä nuorta matkailijaa, jotka nopeasti paljastuivat keskustelunsa perusteella suomalaisiksi. Istahdettuamme omaan pöytäämme ja tilattuamme annokset, tuli pieneen ravintolaan vielä yksi pariskunta lisää, jotka pöytään istuessaan tuumasivat, että täällähän taitaa olla varsinainen suomalainen jouluillallinen. Ja olihan se aika erikoista, että juuri tuonne Nemoon oli lisäksemme löytänyt noinkin moni suomalainen aattoillan ateriaa nauttimaan. Erittäin omituinen sattuma ;)

Eräänä iltana joulunalusviikolla päätimme käydä Duong Dongin yömarkkinoilla, joita monet matkailijat ovat mainostaneet netin keskustelupalstoilla käymisen arvoisena kokemuksena. Ajelimme taksilla kaupungin sataman lähellä olevalle markkina-alueelle, missä jäimme pois auton kyydistä ja lähdimme kävelemään halki ruoka- ja tavarakojujen rivistön. Markkina-alueella näytti olevan myynnissä kaikenlaista turistikrääsää ja pakollisia matkamuistoja, mutta alueelta löytyi myös ruokatori, josta oli mahdollista valita omalle lautaselle monenlaisia mereneläviä suoraan vesialtaista. Grilleissä tirisi kaikenlaista purtavaa: pieniä haita, sammakkoja, merikäärmeitä tai lähes mitä tahansa täkäläisille syötäväksi kelpaavaa.

Aatonaattona mietiskelimme jotain muuta päiväohjelmaa, sillä pelkkä uima-altaalla köllöttely alkoi jo tuntua vähän tylsältä. Niinpä päätimme vuokrata auton kuljettajineen ja lähdimme katselemaan Phu Quocin saaren eteläpuolta. Netistä olimme bonganneet Sao-nimisen rannan, jonne pyysimme kuskin meidät kuljettamaan. Reilun puolen tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme Sao-beachille, missä sovimme, että kuski odottaa rannan tuntumassa sen noin kolmen tunnin ajan, mitä arvelimme jaksavamme rannalla viettää.

Sao-beach on hotellimme lähellä olevaa Long Beach -rantaa paljon harvempaan rakennettu ja sijaitsee kohtuullisen huonon tien päässä saaren toisella rannalla. Aatonaattona rannalla kävi melkoinen tuuli, joten aallot löivät aikamoisina rantaan. Maisemat tuolla rannalla olivat parhammillaan todellisia postikorttimaisemia, kuten oheisista valokuvista voi nähdä, mutta totuuden nimissä on kerrottava myös se, että paikoitellen rannalla oli kasoittain monenlaista aaltojen kuljettamaa roskaa, joten aivan paratiisimaisesta ympäristöstä ei valitettavasti voi puhua. Harmi sinänsä, sillä pienellä vaivalla ja työllä paikalliset voisivat siivota paikat kuntoon, jolloin nämä rannat eivät häpeäisi yhtään parhaimmillekaan palmurannoille maailmassa.

Aattoiltana olimme Skypen välityksella yhteydessä kotimaassa joulua viettäviin sukulaisiin. Nettiyhteydet Vietnamissa tuntuvat pelaavan noin yleensä ottaen hyvin ja nopeasti, joten ainoastaan pienen pätkimisen kera pääsimme vaihtamaan joulutervehdyksiä videokuvan kera kotimaahan.

Joulupäivä on viimeinen kokonainen lomapäivämme täällä Phu Quocilla. Tapaninpäivänä puolen päivän jälkeen paikallista aikaa lennämme jo saarelta Ho Chi Minh Cityyn, missä vietämme muutaman lomapäivän ennen paluuta Hongkongiin uudeksi vuodeksi. Jotenkin viimeisten parin päivän aikana onkin alkanut tuntua, että kyllä täältä kohta joutaakin lähtemään. Sen verran alkukantaista tämä saaren meininki lopulta kuitenkin on ollut. Tavallaan alkaakin jo kaivata hieman kehittyneempiä olosuhteita ja ainakin ravintoloita, joiden tarjoilijat selviytyvät itsenäisesti olutpullon avaamisesta.

Mutta tämä siis tältä erää. Kirjoitellaan lisää, kunhan päästään saarelta takaisin mantereelle ja Saigonin miljoonakaupungin sykkeeseen. Joulupäiväksi on tosin luvassa täällä saarella vielä eräs pieni jännä juttu, kun tiedossa on hieman työtekoa valokuvaamisen merkeissä. Hotellissamme työskentelevä nainen nimittäin pyysi minua ottamaan muutaman valokuvan eräästä toisesta uudesta hotellista, jota hänen espanjalaiset ystävänsä olivat juuri avaamassa. Nainen oli nähnyt minun ottamia kuvia Lan Ahn Garden Resortista ja halusi ehdottomasti, että kävisin ottamassa muutaman kuvan tuosta uudesta hotellista. Niinpä teimme pikku diilin ja sovimme, että menemme kuvaamaan tuonne uuteen paikkaan joulupäivän iltana. Hotelli avautuu jo 27.12. joten sen markkinointikuvilla alkaa olla kiire. Onneksi satuin paikalle ;)

Niinpä toivotamme Jaanan kanssa rauhallista joulua täältä Vietnamista kaikille ystäville, kavereille, tutuille ja puolituntemattomillekin ympäri maailmaa ja kotimaata. Muistakaa nauttikaa levosta, toistenne seurasta ja hyvästä ruoasta.