maanantai 15. joulukuuta 2014

Same, same, but different



Halong Bay, Vietnam. Huikeita näkymiä ja mielen rauhaa. Lämpötila 20 astetta. Lomafiilis 133%

Sunnuntaina heräilimme Hanoissa jo kuuden aikaan ja pikaisten aamutoimien jälkeen olimme valmiita hotellin aamupalalle, jota tarjoillaan alimman kerroksen ravintolassa kello kuuden ja kymmenen välillä. Olimme pakanneet Halong Bayn reissukamat jo edellisenä iltana pienempään kassiin valmiiksi, jotta olisimme heti aamiaisen jälkeen valmiita hyppäämään kyytiin meitä hakemaan tulevaan retkibussiin.

Varsin tavanomaisen mannermaisen aamiaisen jälkeen kävimme odottelemassa vielä hetken aikaa hotellihuoneessa kyytiä. Hotellin respa lupasi soittaa meille, kun auto tulee ja lopulta noin puolisen tuntia aikataulusta myöhässä puhelin soikin ja pääsimme nousemaan pikkubussiin, joka lähti pujottelemaan Hanoin miljoonakaupungin hullunkurisen liikenteen sekaan kohti Tonkinin lahden rantoja ja Halong Baytä. Kun kysyin oppaalta sitä, miksi emme päässeet lähtemään sovitusti kello kahdeksan aikaan, niin hän vaan vastasi, että kello 8.30 on ajallisesti niin lähellä kahdeksaa, että "Same, same, but different".



Pikkubussissa oli oppaamme ja meidän lisäksi varsin pohjois-amerikkalainen porukka. Neljän kanadalaisen matkailijan lisäksi takapenkillä istui Aasiassa häämatkalla kiertelevä tuore pariskunta New Yorkista. Tovin aikaa keskusteltuamme selvisikin, että kanadalaiset olivat menossa eri laivalle kuin me ja kyydissä olijoista vain jenkkipariskunta Justin ja Sarah tulisivat kanssamme samalle Scorpion-džonkille risteilemään.

Kolmen ja puolen tunnin ajomatka Hanoista Halongin lahdelle sujui kohtuullisen kivuttomasti kevyttä small talkia muiden matkailijoiden kanssa jutellen ja välillä hieman torkahdellen. Tie kulki pienten vietnamilaisten kaupunkien ja kylien läpi kohti rannikkoa, minne saavuimme hieman ennen puolta päivää. Maisemissa ei nyt sinällään ollut mitään sen kummempaa ihailemista, mutta toisaalta oli ihan mielenkiintoista seurailla auton ikkunoiden läpi täysin erilaisessa ympäristössä ja kulttuurissa elävien ihmisten arkipäiväistä touhuamista ja aherrusta arjen keskellä.

Satamaan saavuttuamme jouduimme odottelemaan noin 20 minuuttia hieman myöhässä olevaa toista pikkubussia, mikä oli tuomassa samalle Scorpion-džonkille sen loput matkustajat. Vajaan puolen tunnin päästä ja parit tervetulijaisjuomat jenkkipariskunnan kanssa nautittuamme kuulimme, kuinka iloisesti ja äänekkäästi pulputtava kymmenpäinen joukko malesialaisia laskeutui bussista laiturille. Ryhmä koostui kahdesta noin 50-vuotiaasta sisaruksesta, heidän puolisoistaan ja lapsistaan. Huomasimme heti, että tämä porukka tykkää ottaa todellakin toisistaan valokuvia, sillä jo ennen kuin pääsimme nousemaan pieneen paattiin, joka veisi meidät Scorpion-džonkille, ottivat malesialaiset toisistaan useita erilaisia ryhmäkuvia toistensa matkapuhelimilla ja pokkareilla. Jokainen, joka on joskus nähnyt, kuinka aasialaiset ottavat valokuvia toisistaan, on varmaan myös kuullut sanat: van, tuu…

Lopulta kaikki ilmeisen tarpeelliset ryhmäkuvat otettuamme pääsimme liikkeelle pienellä veneellä kohti kauempana redillä odottavaa Scorpion-džonkkia. Hanoin hotellillamme, mistä olimme varanneet risteilyn, oli meille kerrottu, että Scorpion-džonkki olisi varsin uusi alus ja että se olisi aloittanut risteilyt Halong Bayllä vasta lokakuussa 2014. Yritimmekin tähyillä näkyisikö kauempana edessämme yhtään uuden näköistä alusta, mutta džonkki, jota kohti veneemme itsepintaisesti ajeli, vaikutti kyllä rehellisesti sanottuna hieman vanhemmalta kuin vain kaksi kuukautta käytössä olleelta. Pieni huoli nousikin tuossa vaiheessa pintaan, kun nousimme veneestä ulkopinnoiltaan hieman kulahtaneen oloisen džonkin kannelle, mutta onneksi alus oli sisätiloiltaan aivan toista tasoa. Omaan hyttiin päästyämme huolet väistyivät kokonaan, sillä mukavan makuuhuoneen lisäksi suihku- ja vessatilat olivat aivan länsimaalaista tasoa, eikä puhtaudessa ollut mitään valittamista. Kysyin toki oppaaltamme, että miksi alus vaikuttaa vanhemmalta kuin vain kaksi kuukautta käytössä olleelta ja hän myönsikin, että paatti on kierrellyt merellä jo noin kolmen vuoden ajan. Mutta sekin on kuulemma ajallisesti vain:"Same, same, but different".

Laivan kahdeksasta hytistä ainoastaan kahdessa oli oma parveke ja onneksemme omassa hytissämme oli vielä ainoana sellainen parveke, jossa oli oma pöytäryhmä ja tuolit, joten saatoimme risteilyn aikana istuskella omalla parvekkeella maisemia ihailemassa.

Hanoista lähtiessämme katsomamme sääennuste oli luvannut ensimmäiselle risteilypäivälle aurinkoista keliä ja seuraavalle päivälle puolipilvistä säätä. Scorpion lähti kuitenkin liikkeelle satamasta hieman aikataulusta myöhässä varsin mystisen utuisessa pilvisessä kelissä.

Heti liikkeelle lähdettyämme alkoi olla hyvin selvää, miksi Halongin lahti on yksi Vietnamin suosituimmista matkailunähtävyyksistä ja miksi se on valittu myös Unescon maailmanperintökohteeksi. Emeraldinvihreästä merestä nousevat tuhannet pienet karstikallioiset saaret tarjoavat kävijälle sellaisen maiseman, mikä saa todellakin mielen hiljentymään ja sielun lepäämään. Džonkkimme lipui hiljalleen vihreästä merestä törröttävien rosoisten kalliosaarten lomitse samalla kuin nautiskelimme laivan ravintolassa mukavan makuista lounasta. Pilvinen ja hieman sumuinen sää loi ympäristöön aivan omanlaatuisen tunnelmansa, joka tuntui välillä jopa suorastaan mystiseltä. Sumun seasta avautui aina uusia kallioita sekä saaria ja aina välillä ohitsemme lipui toisia aluksia, joissa myös matkailijat katselivat ympäröivää maisemaa hiljaisiksi lumoutuneina.



Iltapäivällä kauemmaksi saaristoon päästyämme keli alkoi hieman kirkastumaan ja parin tunnin risteilyn jälkeen džonkkimme soljui erääseen korkeiden kallioiden suojaamaan poukamaan, missä nousimme jälleen pienempää veneeseen. Vene kuljetti meidät läheisen saaren rantaan, mistä alkoi melkoisen uuvuttava kipuaminen ylemmäs vuorenrinteeseen. Ylempänä rinteessä kävelimme sisään erääseen luolaan, josta kävelymatka jatkui syvemmäksi vuoren sisään satoja metrejä ja luolien mittakaava kasvoi koka ajan suuremmiksi, kunnes lopulta olimme huikean kokoisessa luolassa, joka oli varmaan kooltaan vähintään muutaman keskikokoisen suomalaisen jäähallin kokoinen tilavuudeltaan. Oppaamme kertoi meille, kuinka paikalliset ihmiset olivat 1970-luvulla muuttaneet Vietnamin sodan aikana näihin luoliin suojaan pahimpia amerikkalaisten summittaisia massapommituksia. Nämä vuorensisäiset luolat olivat kyllä suurimpia, mitä koskaan olemme nähneet ja aika monenlaisissa luolastoissa mekin Jaanan kanssa olemme jo tähän ikään ehtineet käydä.

Aikamme luolia ihmeteltyämme laskeuduimme alas rannalle, mistä palasimme takaisin džonkille. Alus jatkoi kulkuaan kohti seuraavaa pysähdystä, missä rantauduimme pienelle saarelle, jossa oli mahdollista uida tai vaikkapa kavuta ylös kukkulalle ottaman valokuvia ympäröivästä maisemasta. Viileähkön sään takia (n. 18 astetta) uiminen ei oikein houkutellut, joten Jaanan jäädessä rannalle ihailemaan maisemia, päätin itse käydä ylempänä ottamassa muutaman valokuvan.

Jostain syystä jo luolilla kierrellessä jalkani olivat tuntuneet kummallisesti kuin lyijyyn valetuilta ja kamerareppukin tuntui huomattavasti normaalia raskaammalta. Kapusin kuitenkin hikipäissä ylemmäksi rinteelle, mistä maisemat olivat kevyesti kyllä kaiken sen vaivan näkemisen arvoisia. Alaspäin laskeutuessa olo tuntui kuitenkin vain huonontuvan koko ajan askel askeleelta, joten alas päästyä oli pakko istahtaa vetämään rauhassa kunnolla henkeä. Syykin heikotukselle alkoi selviämään, kun lähdimme palaamaan takaisin džonkille pienemmällä veneellä, sillä yhtäkkiä oli vaan pakko heittää leukavaahdot laidan yli mereen ja ruokkia samalla hieman Tonkinin lahden ahvenia. Joku hemmetin ruokamyrkytys tai vatsapöpöhän se oli olon yhtäkkiä heikentänyt sille tasolle, että veneeseen päästyä tavaraa tuli molemmista päistä ja vauhdilla. Totaalisen vatsan- ja suolentyhjennyksen jälkeen oli pakko ottaa kahden tunnin unet.

Onneksi olimme jo kotimaassa varanneet perinteiseen tapaan mukaamme tällaisia tapauksia varten tehokkaat lääkkeet. Kuuden aikaan illalla vatsatauti riehui siis ihan julmana ja mies oli totaalisen voimaton. Pelkkä laivan ravintolasta levittyvä ruoan tuoksu sai vatsan vääntymään mutkalle. Nappasin kahdeksan aikaan kaksi antibioottia ja jatkoin vielä pari tuntia levähtelyjä sillä aikana, kun Jaana söi illallista omalla parvekkeellamme, minne laivan henkilökunta ystävällisesti kattoi hänelle aterian, koska emme voineet muiden matkalaisten tavoin osallistua päivälliselle laivan ravintolassa. Mutta jo reilun kahden tunnin unien jälkeen hieman ennen yhtätoista illalla oloni oli jo kohentunut sen verran paremmaksi, että lähdin jo napsimaan valokuvia laivan kannelle ympäröivästä öisestä maisemasta.

Maanantaiaamuna antibiootit olivat tehneet jo täysin tehtävänsä ja eilisestä kuvotuksesta ei ollut käytännössä tietoakaan. Hyvä niin, sillä tiistain sää vaikutti jo heti aamusta aurinkoiselta ja lämpimämmältä kuin edellisenä päivänä. Kello aamukuuden ja seitsemän välillä olimme jo newyorkilaisen Justinin kanssa valokuvaamassa auringon nousua Tonkinin lahden ylle. Aamiaiselle mennessämme muut matkustajat tiedustelivat oloani huolestuneina, mutta onneksi pääsin vakuuttamaan heille, että tehokkaiden lääkkeiden ja vaimoni hyvän huolenpidon ansiosta olin jälleen likipitäen entisessä iskussa. "Same, same, but different".

Edeltävän illan tehokkaan vatsantyhjennyksen jälkeen maanantain aamiainen maistui todella hyvin. Aamiaisen kyytipoikana soodavesi ja Fanta maistuivat liki taivaalliselta ja samalla tuli korjattua mahdollinen nestehukka. Aamiaisen jälkeen risteilyn ohjelmassa oli jälleen nouseminen pienempään alukseen ja vierailu muutamalla kalliosaaren luolalla. Vaihtoehtoina oli joko kanootilla melominen luolille tai rauhallisempi meno soutumiehen kyydissä, joten valitsimme eilisen päivän tyhjennysharjoituksen perusteella suosiolla sen rauhallisemman version. Niinpä saimme istuskella malesialaisten matkakumppaniemme kanssa hitaasti etenevän ikivanhan soutupaatin kyydissä rosoisten kallioiden lomassa ja aina välillä kuljimme matalien luolien läpi saarten sisään.

Halongin laineilla luolaretkellä lipuessamme malesialaiset matkakumppanimme Kuala Lumpurista kyselivät kiinnostuneina meiltä kaikesta Suomeen liittyvästä. Erityisen suurta ja äänekästä hämmästystä heissä herätti tieto siitä, että Suomessa koulunkäynti ja opiskelu on kaikille ilmaista. Perheen nuoret, huivipäiset tyttäret kuulemma opiskelevat kalliisti maksettuna paikallisessa yliopistossa ja heistä suomalainen koulutusjärjestelmä kuulosti lähes täydellisen uskomattomalta. Luolaretken päätteeksi otimme oheisen ryhmäpotretin koko laivassa olleesta kansainvälisestä retkueesta.


Luolaretken jälkeen nousimme takaisin alukseen ja kuluttelimme aikaa valokuvia ottaen ja auringosta nauttien. Aurinkoisessa säässä maisema näytti taas erilaiselta ja lämpimässä oli mukava istuskella laivan yläkannella upeista näkymistä nauttien. Pääsimme syömään lounasta laivan ravintolaan kello yhdentoista aikaan samalla, kun džonkki jatkoi kulkuaan takaisin kohti Tuan Chaun satamaa, mistä paluumatka kohti Hanoita alkaisi puolen päivän tienoilla.

Satamassa halailimme ja hyvästelimme kansainväliset matkakumppanimme ja nousimme bussiin, joka kuljetti meidät jo tutuksi tullutta reittiä takaisin Hanoihin. Samassa bussissa kansamme Hanoihin palasivat myös newyorkilaiset Sarah ja Justin, joiden häämatka jatkuu Vietnamista jossain vaiheessa Palawanille Filippiineille, missä myös me Jaanan kanssa kävimme pari vuotta sitten. Toivottelimme pariskunnalle turvallista matkaan ja kerroimme toki omista kokemuksistamme Filippiineillä.

Perillä hotellilla olimme puoli viiden aikaan illalla. Sen verran väsyneitä olimme noiden matkakilometrien ja vaikuttavien kokemusten jälkeen, että päätimme mennä nukkumaan jo kohtuullisen aikaisin. Niinpä kävimme ainoastaan lähiravintolassa syömässä hieman naudanlihapihviä ja palasimme hotellille koisimaan.

Joten mikäs tässä on nyt nukuskellessa. Aivan mahtava reissu hämmästyttävän upeissa maisemissa on jälleen takana. Maailmassa kun on paljon häikäisevän kauniita paikkoja, joista on kyllä vaikeata valita sitä yhtä ainoaa kauneinta. Aasialaiset saattaisivatkin sanoa tässä kohti että: "Same, same, but different". Mutta meikäläinenpä sanookin vain, että: WAU!

1 kommentti:

  1. HeiJone!
    Blogisi näyttää huikealta! Pitää lukea sitten tarkemmin, kun oma joululoma koittaa.
    Joulun Taikaa ja Onnellista Uutta Aikaa sinne kauas maailmalle! Kiitos kaikesta suurenmoisesta avustasi kuluneena vuonna!t, Merja

    VastaaPoista

Kommentoi rohkeasti juttuja, kuvia tai muuta sisältöä. Kaikki palaute on tervetullutta!