Kala... khihi... kala... Hietanen on ahaven!

El Nido, Palawan, Filippiinit. Kuumaa ja kosteaa, 31 astetta, Lomafiilis 122%

Aattoaamun rutiineihin ei täällä El Nidossa kuulunut kuusen koristelua, kinkun paistamista eikä muitakaan kotimaiseen joulun viettoon aika vakioina kuuluvia touhuja. Sen sijaan kännykän herätyskello herätti meikäläisen jo vähän ennen kello kuutta, sillä minun oli oltava vartin yli seitsemän El Nidon rannalla aloittelemassa jo kotimaassa etukäteen varaamaani Open Water Diver -sukelluskurssia. Jaana sai onnekseen jäädä koisimaan mökin punkkaan, kun meikäläinen nakkeli maskin, pyyhkeen, ja hieman muuta rekvisiittaa mukaan ja lähdin metsästämään tricycle-kyytiä kohti Submariner-sukelluskeskusta.

Olin suorittanut jo etukäteen kotimaassa sukelluskurssin teoriaosuudet netin kautta, joten jäljellä oli enää varsinaiset käytännön harjoitukset vedessä ja niihin liittyvät muutamat sukellukset. Saksalaisen Ronny Oliwkan luotsamassa viiden tähden PADI-resortissa tapasin muut samalle kurssille osallistuvat henkilöt. Neljän hengen sukeltajaopiskelijaporukkaamme kuuluivat itseni lisäksi nuori parikymppinen saksalaistyttö sekä noin kolmekymppinen pariskunta Hong Kongista. Kasailimme kamppeemme kokoon guatemalalaisen sukelluskouluttajan Andren johdolla. Andrella oli assistenttina ja apuna myös nuori norjalaistyttö, joka myös oli aloittelemassa kouluttautumaan sukellusopettajaksi.

Aaton sukellusopiskelujen ohjelma kulki hyvin odotetulla tavalla. Kävimme läpi jo teoriaosuuksilta tutuksi tulleita asioita ja käytäntöjä, mutta tällä kertaa turkooseissa meren aalloissa. Aluksi totuttelimme laitteisiin ja perusasioihin matalammassa vedessä rannan lähellä, mutta aika pian olimme jo toistakymmentä metriä syvällä meren pinnan alla. Sukeltaminen on melkoisen teknistä touhua, joten se vaatii kohtuullisen määrän harjoituksia ja tekemistä, ennen kuin homma alkaa tuntumaan helpolta ja miellyttävältä. Meidän opiskelijoiden piti mm. irrottaa sukellusmaski veden alla ja laittaa se jälleen uudestaan paikalleen. Samoin kouluttajamme sulki esimerkiksi hengitysilmapullomme venttiilin meren pohjassa ja meidän piti toimia oikein ja harjoitella hengittämään sukelluskaverimme vararegulaattorin avulla. Irroittelimme päällämme olevia laitteita sekä pinnalla että pinnan alla samalla simuloiden erilaisia ongelmatilanteita, joita mahdollisesti voisi tulla sukelluksilla vastaa.

Onneksi touhu sujui ilman sen kummempia kommelluksia. Aluksi tuotti hieman hankaluuksia oppia säätämään oman kehonsa syvyyttä pelkästään hengityksen avulla. Tokihan siinä apuna käytetään myös BCD:ksi (Buoyancy Control Device) kutsuttavaa säädettävää ilmalla täytettävää ja tyhjennettävää liiviä sekä vyötärön ympärille vyöllä kiinnitettäviä usean kilon painoja, joiden avulla ja oikein säädettynä sukeltaminen juuri oikeassa syvyydessä ja halutussa asennossa onnistuu. Jo toisella sukelluksella homma alkoi sujua paremmin ja loppujen lopuksi parin kilon lisäpainojen asentaminen vyölle teki hommasta vasta helppoa. Tovin kuluttua liitelimmekin jo hallitusti aivan monen väristen korallien ja kalojen yläpuolella ja homma alkoi tuntua todella nautittavalta.

Välillä nousimme pintaan lounastauolle ja vaihdoimme sukelluskohdetta. Vaikka meno tuolla veneessä ei välttämättä aivan perinteiseltä joulunvietolta tuntunutkaan, niin täysin ei joulun juhlintaa ollut tuollakaan unohdettu. Sukellusfirman työntekijät nimittäin jollottelivat isoon ääneen joululauluja tonttulakit päässä ja vaikkei lounas varsinaisesti mitään joulukinkkua ollutkaan, niin porsasta kuitenkin.

Toisen sukelluksen ja lukuisten erilaisten harjoitusten jälkeen olimme valmiita palaamaan El Nidoon varsinaiseen joulunviettoon. Hotellilta löysin tyytyväisen oloisen Jaanan, joka oli jo ehtinyt kuvitella mielessään kaikenlaisia versioita mahdollisista onnettomuuksista, mihin olisi mahdollisesti voinut joutua sukelluskurssin aikana. Kun nyt onneksi olin välttynyt sekä haiden hyökkäyksiltä että myös hengityslaitteiden rikkoontumisilta, päätimme lähteä syömään hotellin joulubuffettiin. Menimme paikalle Greenviewsin puutarhaan hieman ennen seitsemää juuri sopivasti, sillä hetken päästä kaikki pöydät olivat jo täynnä ja henkilökunta joutui kantamaan paikalle lisää pöytiä ja tuoleja myöhemmin paikalle ilmestyneille vieraille.

Tarjolla oli monenlaista syötävää ja juotavaa ja päivän sukeltamisesta olikin kehittynyt melkoinen nälkä. Kotimaassa Jaana olisi stressannut monta päivää jouluaterian tekemisestä ja sen tekemiseen olisi muutenkin kulunut kymmeniä tunteja aikaa, joten nyt oli onneksi taas välillä sellainen jouluateria, jolle saatoimme kävellä vain valmiiseen pöytään. Mussuttelimme tyytyväisinä eväitä naamariin ja muutaman oluen ja parin paukun jälkeen alkoi ainakin itselläni uni maittamaan sen verran rankasti, että olimme valmiita pehkuihin. Katselimme silti jonkin aikaa hotellin henkilökunnan valmistelemia esityksiä, joihin kuului musiikin ja laulun lisäksi myös upea tulitanssi rannalla.

Lopulta oli kuitenkin pakko antaa periksi ja astella muutaman kymmenen metrin matka omalle mökille.
Unta ei tosiaankaan tarvinnut houkutella, vaan pään tyynylle aseteltuani olin kuulemma alkanut kuorsaamaan noin viidessä sekunnissa.

Niinpä hyvää yötä ja lämminhenkistä Joulua kaikille ympäri maailman. Huomenna sukeltamisen opettelu jatkuu ja Jaana-raukka joutuu vielä jännittämään toisenkin päivän, selviänkö moisesta touhusta hengissä.