Mun suullan on vissi joku syöny kissanpaska

El Nido, Palawan, Filippiinit. Pilvipoutaa ja auringonpaistetta, 30 astetta, Lomafiilis 111%

Lauantaiaamuna heräsimme totaalisen hikisinä sähköjen kytkeydyttyä jälleen pois päältä totuttuun tapaan heti kello kuuden jälkeen ja ilmastoinnin lopetettua saman tien miellyttävän viilennyksensä. Normaaleiksi aamutoimiksi onkin täällä muodostunut ikkunaluukkujen ja -verhojen avaaminen heti sähköjen katkettua. Näin tuuli pääsee viilentämään ja kierrättämään ilmavirtaa mökin sisällä ja nukkuminen hieman pidempäänkin onnistuu paremmin ja siedettävämmin.

Tuntuma kitalaessa oli herätessä hieman kuin joku olisi napostellut jotain vähän epämääräistä suullani yön aikana. Tokihan sitä nyt tähän ikään lievät kankkusen merkit tunnistaa, joten siitä ei sen enempää kannattanut huolestua. Vähän huolestuttavammalta vaikutti kuitenkin Jaanan tilanne, sillä kun aloin houkutella häntä aamiaiselle, niin hän kertoi ravanneensa vessanpytyllä aamuyön aikana jo useaan kertaan. Jonkin sortin vatsapöpö oli siis ilmeisesti yrittämässä iskemään päälle, mikä ei tunnetusti ole kovinkaan harvinaista tällaisilla tropiikkiin suuntautuvilla reissuilla.

Onneksi meillä on nytkin reissussa mukana matka-apteekissa monenlaista troppia ja lääkettä, joten pienen pähkäilyn jälkeen Jaana päätti aloittaa saman tien antibioottikuurin ja samalla siirtyä myös tavallista jytkympien maitohappobakteerien popsimiseen. Tavallisia maitohappobakteereitahan olimme molemmat nauttineet jo koko alkumatkan ajan, mutta nyt päätimme siis siirtyä tuhdimpiin troppeihin.

Koska Jaanalla oli sen verran vetämätön olo, ettei hänestä ollut liikkumaan ulkona lähes 30 asteeseen jo heti aamulla nousseessa lämpötilassa, kävin itsekseni aamiaisella ja kävin samalla hankkimassa mahapotilaalle energiapitoisia juomia, jotta nestehukka ei pääsisi heikentämään olotilaa sen enempää. Onneksi antibiootitkin tuntuivat kohentavan hänen oloaan hyvin nopeasti, sillä jo iltapäivällä Jaanan vointi oli jo silmin nähtävästi parempi. Päätimme kuitenkin, että päivä sopisi joka tapauksessa hyvin välipäiväksi veneretkien väliin ja muutenkin pieni lepäily ja tointuminen ei tuntunut ollenkaan huonolta vaihtoehdolta. Niinpä jätin Jaanan lepäilemään mökkiimme ja vietin suurimman osan päivästä valokuvaten Greenviews Resortin puutarhan monimuotoista elämää.

Nämä muutamat päivät, mitä olemme täällä El Nidossa Greenviews Resortissa viettäneet, ovat kyllä olleet valokuvauksesta kiinnostuneelle silkkaa juhlaa. Täällä, jos missään, voi käytännössä vaikkapa aamukahvia juodessaan kuvata upeita trooppisia lintuja ja perhosia ja esimerkiksi auringonlaskut, joita Corong-Corongin rannalla pääsee seuraamaan joka ilta, ovat jotain sellaista, mitä en kyllä ole missään aiemmin nähnyt. Nyt pystyy hyvin ymmärtämään senkin, miksi esimerkiksi Jacques Cousteau nimesi juuri aikoinaan El Nidon maailman kauneimmaksi paikaksi. Valo, värit, luonto ja jopa ihmiset täällä luovat paikalle oman eksoottisen ilmapiirinsä, jonka kaltaiseen emme ole kyllä aiemmin törmänneet missään.

Illalla juttelin pitkään Greenviews Resortia vaimonsa kanssa pyörittävän Daven kanssa. Koska Jaanalle ei vielä ruoka oikein maistunut, istuin hotellin ravintolassa Daven kanssa päivällistä nauttien keskustelun polveillessa suomalaisesta tanssikulttuurista toisen maailmansodan kautta brittiläisten miesten keskipituuden huolestuttavaan laskuun. Dave on uskomaton ja hauska heppu, jolla riittää tarinaa, mutta aivan äkkiä kaverista ei uskoisi, että hän on nuorempana ollut omien sanojensa mukaan sairaalloisen ujo. Miehellä onkin tuon ujouden voittamisen takia erityinen suhde Suomeen ja suomalaisiin, sillä omien kertomustensa mukaan hän on ikuisesti kiitollinen siitä, että pääsi voittamaan ujoutensa juuri Suomessa ja suomalaisten paritanssien kautta. Mies kertoi matkustaneensa 1970-luvulla useaan otteeseen Englannista Suomeen ja niiden kuukausien aikana, mitä hän vietti telttaillen, tanssien ja suomalaisuuteen tutustuen, kuoriutui kuulemma puhumattomasta, kaikkea pelkäävästä ja äidin helmoissa pyörineestä pikkupojasta nykyisen kaltainen, huomattavasti avoimempi mies. Jotain hyvää meissä suomalaisissa täytyy siis olla, jos meillä moinen vaikutus on juroihin britteihin? :)

Illalla päätin taas ihailla auringonlaskua kameran etsimen läpi ja lopputuloksen näette näistä oheisista valokuvista. Melkoisia postikorttimaisemia ja aikamoisen kaunista valoa?

Nukkumaan laitoimme kohtuullisen aikaisin ja toivottavasti matkakaverinikin on huomenna paremmassa iskussa. Hyvältä ainakin vaikuttaa, sillä ruokahalukin on pikkuhiljaa taas palailemassa ja olo sitä myöten kohenemassa.

Siispä hyvää yötä El Nidosta. Onneksi loma täällä paratiisissa jatkuu vielä muutaman päivän ajan.