No kyl mää täl pärjän pual vuat

El Nido, Palawan, Filippiinit. Pientä pilvihutua hehkuvassa auringossa, 
31 astetta, Lomafiilis 112%

Keskiviikkona lomaohjelmistossa oli vihdoinkin luvassa juuri sitä parasta, minkä takia matkailijat ympäri maailmaa yleensä tulevat tänne El Nidoon: saarihyppelyä Bacuitin saariston turkoosin värisen meren samettihiekkaisilla rannoilla ja leppoisaa hengailua mykistävän upeissa maisemissa.

Sellaisille blogin lukijoille, jotka eivät El Nidossa ole koskaan käyneet, kannattaa varmasti hieman kertoa Palawanin pohjoisosan suosituimmasta ja tärkeimmästä loma-aktiviteetistä, saarihyppelystä. Koko päivän kestävät veneretket on jaettu täällä neljään yleisempään ryhmään sisältönsä ja kohteittensa mukaan. Eli A-, B-, C- ja D-retkillä paikalliset venemiehet kuljettavat matkailijoita aina kirjaimesta riippuen eri saarille. Välillä pysähdytään snorklaamaan tai rantaudutaan paratiisirannoille uimaan tai lounasta nauttimaan. Startti veneretkille on aamulla heti kahdeksan jälkeen ja takaisin hotellille palataan joskus neljän-viiden maissa iltapäivällä hieman ennen auringonlaskua.

Meikäläisittäin ajateltuna koko päivän veneretket ovat varsin kohtuullisen hintaisia. Esimerkiksi keskiviikon A-saarihyppelylle tuli hintaa 700 pesoa per naama, joka lienee paikallisen kurssin mukaan jossain 13-14 euron tienoilla euroissa. Tuohon hintaan veneeseen tulee toki muitakin matkustajia, mutta veneen miehistöineen voi vuokrata myös täysin omaan käyttöönsä vain hieman kalliimmalla eli noin 45 eurolla, jolloin venereissulle voi luoda ja sopia täysin oman aikataulunsa ja reittinsä omien kiinnostuksien mukaan. Retken hintaan kuuluu siis myös lounas, jonka veneen miehistö valmistaa avotulilla jonkun suojaisan saaren poukamassa.

Juttelimme jo ensimmäisenä iltana heti saavuttuamme hotellin omistavan Daven kanssa ja mies kertoi, että eri retkien suosio jakautuu aika tasaisesti. Esimerkiksi snorklaajien suosiossa lienee retki B ja yhtä selkeää vastausta siihen, mikä retkistä on paras, ei edes voi kuulemma antaa. Aika monet matkailijat pysähtyvät El Nidossa vain pari-kolme yötä, joten heille sen yhden parhaimman retken löytäminen onkin tärkeämpää, mutta onneksi meillä Jaanan kanssa ei ole juuri nyt täältä kiirettä pois, joten ehdimme luultavasti käydä läpi koko retkitarjonnan A:sta D:hen. Lisäksi meillä Greenviewsissä asuvilla on se etu El Nidon kaupunkiin majoittuneisiin verrattuna, että matkaa täältä Corong Corongin rannalta saarihyppelykohteisiin on jonkin verran lyhyemmästi kuin varsinaisesta El Nidon kaupungista, joten tämän ansiosta täältä lähteneet veneet ovat aina ensimmäisinä rantautumassa rannoille ja snorklauskohteisiin. Näin pääsee myös näkemään kaikki kohteet aina ensimmäisten veneiden joukossa, eikä tarvitse kulkea paikkoja läpi kiireisimpien turistilaumojen kanssa yhtäaikaa. Mutta nyt itse asiaan ja päivän tapahtumiin.

Ennen päivän veneretken starttia kävimme nappaamassa aamupalan Greenviewsin ravintolassa ja sen jälkeen valitsimme alakerrasta itsellemme sopivan kokoiset räpylät. Ennen veneeseen kävelyä maksoimme vielä paikalle tulleelle Palawanin osavaltion luonnonsuojeluviranomaiselle pienen muutaman euron arvoisen henkilökohtaisen luonnonsuojelumaksun, joka on voimassa seuraavat 10 vuorokautta.

Keskiviikon veneretken olimme varanneet edellisenä iltapäivänä hotellin ravintolassa, missä tarjoilijatyttö kirjasi meille A-retken seuraavaksi päiväksi merkitsemällä liitutaululle huoneen numeron, retken kirjaimen, ruokatilauksen ym. tarvittavat tiedot. Vaikka kerroin tuolloin mielestäni melkoisen selvästi, että halusimme oman yksityisveneen retkelle, niin tyttö unohti kuitenkin laittaa taululle privaattivenettä tarkoittavan kirjaimen P, mitä emme tietenkään älynneet itse tarkastaa enää toistamiseen. Niinpä aamulla veneiden lähtiessä emme saaneetkaan yllätykseksemme omaa venettä, vaan jouduimme/pääsimme mukaan veneseurueeseen parin muun pariskunnan seuraan. Loppujen lopuksi tuo ei kuitenkaan haitannut meitä laisinkaan, sillä pienessä porukassa oli toisaalta ihan mukava rupatella ja jakaa päivän huimia kokemuksia. Toivottavasti muitakaan retkeläisiä ei haitannut meikäläisen valokuvaaminen, sillä esimerkiksi panoraamakuvien ottaminen vie aina hieman kauemmin aikaa pysähdyksillä ja aiheuttaa enemmän ylimääräistä sähellystä, kuin pelkkien lomakuvien räpsiminen, joten juuri tuon takia olimme suunnitelleet ottavamme yksityisveneen.

Veneeseen kavuttuamme miehistö käänsi keulan kohti Bacuitin lahden toisella puolella näkyviä merestä nousevia karstisaaria. Maisema muistutti jollakin jännällä tavalla hieman valokuvia, joita olemme nähneet esimerkiksi Vietnamista Ha Long Baystä, mutta oli toisaalta erilainen omalla kauniilla tavallaan. Matkalla veneen miehistö nappasi merestä hienon näköisen sinimarliinin, joka kuulemma olisi osa meidän päivän lounastamme. Oheisessa kuvassa venemiehemme esittelee ylpeänä ja tyytyväisenä saalistaan. Sitten kulku jatkui ja annoimme merituulen taas hyväillä kehoa hehkuvassa auringossa ja matka taittuikin nopeasti ensimmäiselle pysähdyspaikalle, missä kahlasimme pieneen laguuniin, joka oli lähes täydellisesti piilossa karstikallioiden suojassa, eikä sen olemassa olosta näkynyt mitään ulospäin, jos venemiehistö ei olisi osannut venettä ohjata juuri sen sisäänmenon kohdalle. Siitä siis nimi "Secret Lagoon".

Seuraavaksi hyppäsimme lyhyen veneajelun jälkeen suoraan mereen snorkkeleiden ja räpylöiden kanssa. Veden alla riitti myös melskettä ja monen värisiä kaloja singahteli ympärillämme. Merenkäynti oli kyllä aikamoisen kovaa, joten se sekoitti hieman myös vedenalaista näkyvyyttä, mutta kyllä tuolla silti nähtävää riitti ja takuulla enemmän, kuin esimerkiksi Pilpajärven tutuissa turpeen ruskettamissa vesissä :)

Parin paratiisinomaisen rantapysähdyksen jälkeen ajoimme veneellä suojaisaan poukamaan, missä paatin miehistö kantoi mukanaan tuomansa evästarpeet rannalle ja alkoi kehittelemään meille syötävää. Toinen venemiehistä valmisteli meille herkullisen salaatin sillä aikaa, kun toinen miehistä grillasi juuri pyydystetyn sinimarliinin ja muut mukana tuomansa lihat ja kalat avotulella eräässä saaren luolassa aivan rannan tuntumassa. Tuokion kuluttua nautiskelimmekin jo täyttä häkää takuulla tuoretta grillattua kalaa riisin kera, eikä sen seurana tarjottu grillattu kanakaan ollenkaan kehnommalta maistunut. Jälkiruoaksi tarjotut tuoreet ja raikkaat mangot kruunasivat aterian ja täytyy kyllä onnellisena todeta, että harvoin, jos oikeastaan koskaan, on tullut noin upeaa ateriaa nautittua vieläpä tuon kaltaisissa uskomattoman hienoissa maisemissa. Noista näkymistä saa parhaiten käsityksen vaikkapa tästä panoraamasta.

Lounaan jälkeen makoilimme ruokalevon merkeissä noin tunnin ajan joko auringossa tai varjossa aina sen mukaan miten itse kenenkin nahka kesti porottavaa auringonpaistetta. Tovin aikaa lepäiltyämme lähdimme jatkamaan venekierrosta ja kävimme seuraavaksi suuressa laguunissa, minne piti ajaa veneellä hitaasti hyvin matalaa uomaa pitkin. Kuvasin myös tuolta suojaisasta laguunista panoraaman, mistä saa varmaan parhaiten käsityksen siitä, miltä tuolla näytti. Kävimme laguunissa myös uimassa ja vesi tuntui taas ihanan virkistävältä veneessä istumisen jälkeen. Onneksi emme itse törmänneet vedessä mihinkään ylimääräisiin vastaantulijoihin, mutta veneseurueemme hollantilaismies onnistui uintireissullaan tökkäämään jalkansa merisiileen ja sai siitä kohtaamisesta muistoksi muutaman terävän piikin jalkaansa.

Yksi pysähdyspaikka oli eräänlainen laguuni sekin ja tuonne päästäkseen piti uida läpi pienen luolan, jonka vesi oli kuluttanut karstikallioihin vuosituhansien aikana. Takaisin veneeseen uitaessa tunsin yhtäkkiä ilkeäntuntoisia puraisuja jaloissani ja oli pakko kiljaista hieman isommalla äänellä, sillä sen verran kipeästi nuo nipistykset tuntuivat. Onneksi kuulin vasta veneessä, että juuri tuolla laguunissa on myös merikäärmeitä, mikä tieto olisi saattanut nostaa meikäläisen harrastamaan jopa veden pinnalla kävelyä moisten puraisujen jälkeen, mutta loppujen lopuksi nuo taisivat olla kuitenkin vain tavallisten kalojen kiinnostuneita maistiaispuraisuja valkoisesta houkuttelevan näköisestä lihasta. Sen verran lujasti nuo puraisut kuitenkin nappasivat, että vielä seuraavana aamunakin tätä kirjoitellessa jalkojen ihossa näkyy yhä parin sentin levyiset punoittavat jäljet.

Paluumatkalla takaisin hotellille yli Bacuitin lahden alkoi vastaamme puhaltaa kohtuullisen voimakas tuuli, joten aallokko nousi melkoisen korkeaksi ja veneen keula painui välillä syvälle kaksi-kolmimetrisiin aaltoihin sillä seurauksella, että me kaikki veneessä olijat olimme aivan likomärkiä pärskeistä. Onneksi kaikki kosteudesta kärsivät herkemmät laitteet ja tavarat, kuten kamerat olivat turvallisesti jo kotimaasta mukaan ottamassani kuivakassissa, mikä osoittautuikin käytännössä välttämättömäksi varusteeksi tuolle reissulle. Lahden ylitettyämme pysähdyimme vielä yhdellä rannalla, missä oli myynnissä jopa jääkylmää olutta, mikä maistuikin uskomattoman hyvältä kuuman ja aktiivisen veneretken lopuksi. Törmäsimme tuolla olutta rannalla särpiessämme sattumalta myös muutaman suomalaisen nuoren miehen ja naisen porukkaan, jotka olivat kuulemma kaikki sanoneet itsenä irti töistä kotimaassa ja lähteneet kiertelemään Aasiaa muutamaksi kuukaudeksi. Ihailtavaa siviilirohkeutta ja nuorena sitä pitää juuri tuollaisia ratkaisuja tehdä, sillä näin varttuneempana tuollainen olisi jo täydellistä typeryyttä… :)

Takaisin hotellin rannassa olimme joskus viittä käydessä ja ainoa älykäs toimenpide, mitä saattoi tehdä, oli kävellä suoraan suihkuun. Pestyämme suolavedet pois iholta kävimme vielä päivällisellä hotellin ravintolassa ja sen jälkeen olimmekin valmiita unten maille. Moisen päivän jälkeen olo oli kuin raitisilmamyrkytyksen saaneella, joten uni oli parasta lääkettä ryytyneelle ruumiille. Mutta vielä sängyssä silmien jo painuessa kiinni näkyi verkkokalvolla turkoosin väristen aaltojen välke karstikallioiden rajaamassa maisemassa. Tämän päivän tulee kyllä muistamaan kauan.

Kaunista, hyvin kaunista valoa!